Pihlajalinna Oyj ja LähiTapiola Pirkanmaa Aiko Academy Oy:n omistajiksi

26.06.2017

Valtakunnan laajuisesti toimiva Pihlajalinna Oyj ja LähiTapiola Pirkanmaa lähtevät mukaan Aiko Academy Oy:n omistajiksi 10 % osuudella.

Aiko Academy Oy perustettiin vuonna 2015 järjestämään SASKY koulutuskuntayhtymän maksullisena palvelutoimintana tuotettavia koulutus- ja asiantuntijapalveluja. Tähän on sisältynyt myös työvoimapoliittisen koulutuksen järjestäminen. Aiko Academy Oy:n toimialaan kuuluu lisäksi kansainvälisen koulutusviennin kehittäminen ja toteuttaminen ja tätä on tulevaisuudessa tarkoitus entisestään vahvistaa.

Aiko Academy Oy:n toiminta perustuu erityisesti SASKY koulutuskuntayhtymän aikuiskoulutusosaston kehittämään asiakaslähtöiseen palveluun. Aiko Academy Oy toimii koko Suomen alueella; omat toimipisteet sijaitsevat Sastamalassa, Kokemäellä, Huittisissa, Eurassa, Parkanossa, Ikaalisissa ja Mänttä-Vilppulassa. 

SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) on tähän asti omistanut yhtiön koko osakekannan. Tällä hetkellä Sasky neuvottelee vielä kahden muun ison suomalaisen yrityksen kanssa yhteistyöhön mukaan lähtemisestä. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä tuleva uusi laki ammatillisesta koulutuksesta edellyttää entistä vahvemmin koulutuksen järjestäjän ja työelämän kumppanuutta. Aiko Academy Oy:n, Saskyn ja yritysten välinen kumppanuus on yksi hyvä esimerkki juuri sen tyyppisestä yhteistyöstä.

Pihlajalinna Oyj:n hallituksen puheenjohtajan Mikko Wirenin mukaan koulutusyhteistyö on heille hyvin tärkeää sekä yrityksen oman henkilöstön osaamisen kehittämisen kannalta että tulevaisuudessa myös osaavien tekijöiden saamiseksi yritykseen.

- Lisäksi Aiko Academy Oy:n tekee mielenkiintoiseksi sen mahdollisuudet tuottaa koulutuksia myös Suomen ulkopuolella, Wiren toteaa.

- Uskomme osaamiseen ja lähdimme siitä syystä mukaan koulutusyhteistyöhön, sanoo puolestaan LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela.

Kuuselan mukaan vahvana vaikuttimena ovat myös yrityksen omat koulutustarpeet.

- Vakuutusalalla on paljon tarpeita henkilöstön täsmäkoulutukselle ja kesäkuussa onkin aloittanut pilottiryhmä elämänturvan ammattitutkinnon suorittajia. 

Aiko Academy Oy:n toiminnasta vastaa toimitusjohtaja Ilpo Moisio. Hallituksen puheenjohtajana toimii Antti Lahti ja hallituksen jäseninä Anja Kakkuri ja Anna-Leena Kivipuro Saskysta.