Pelkkä ammattitaito ei riitä

17.06.2017

Uuden työelämän ja uusien osaamisvaatimusten edessä pelkkä ammattitaito ei enää riitä, toteaa AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen Työväen sivistysliitto TSL:n julkaisemassa kirjoituksessaan.

Heikosti osaavat heikoilla

OECD:n vuonna 2012 tekemässä tutkimuksessa paljastui, että miljoonalla aikuisella oli puutteelliset tietotekniikkataidot. Osaamisen puutteet ulottuvat myös luku-, kirjoitus- ja numerotaitoihin, joiden kanssa on vaikeuksissa lähes 400 000 aikuista.

Työelämässä heikosti osaavat ovat huonoimmassa asemassa.

- Facebookin päivittäminen tai uutisten lukeminen kännykästä eivät riitä työelämän ja arjen digitaidoiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa, Lempinen kirjoittaa.

Työtehtävät ja toimenkuvat muuttuvat työelämän muutoksen mukana. Työolobarometrin mukaan lähes joka toisella työpaikalla on tehty organisaatiomuutoksia vuoden 2010 jälkeen. Ammattitaitoa ja osaamista kehittävää kolutusta tarvitaan yhä enemmän.

- Pelkkä perehdyttäminen ei riitä, kun uudet työtehtävät tai ammatti vaativat rekrytoitavalta henkilöltä uutta osaamista.

Aikuisten osaaminen kohtalonkysymys

Lempisen mukaan muuttuva työelämä on aikuisten osaamisen käsissä.

- Työvoimareservimme ovat aikuisissa, joiden tietojen ja taitojen on oltava muuttuvan työelämän tasalla. Erityinen huomio on suunnattava työttömiin työnhakijoihin ja ikääntyviin työntekijöihin, jotta heidän osaamisensa olisi työelämän vaatimusten tasalla.

Lisäksi Lempinen painottaa digitaitojen merkitystä pysyäksemme sosiaalisesti ja taloudellisesti maailman kehityksen tasolla.

- Meidän on rohkeasti arvioitava kaikkien koulutusten sisältöjä ja niiden tuottamaa osaamista, jotta koulutus ei menetä merkitystään.

Uusi yleissivistys on tekemistä ja taitamista

Lempisen mukaan neljännen teollisen vallankumouksen ongelma ei ole työpaikkojen tuho vaan kyvyttömyytemme kouluttaa työttömäksi jäävät syntyviin uusiin töihin.

- Teknologia on kaikkialla, joten uusissa työtehtävissä vaaditaan aiemmasta poikkeavia taitoja.

Vaaditaan kykyä etsiä tietoa itsenäisesti ja ymmärtää sitä. Lisäksi vaaditaan uusien tietojen omaksumista.

- Samalla on osattava luopua vanhoista työtavoista, mikä ei tapahdu helposti. Työssä tarvittava ammattitaito ei riitä ilman perustaitojen hallintaa, jotka voivat monella alalla tulla ydinosaamiseksi. Tämä on suuri haaste koko koulutusjärjestelmälle.

Koulutuksen sisällön eli ammattitaidon ja sivistyksen on vastattava vaatimuksiin. Uusi yleissivistys on entistä enemmän tekemistä ja taitamista lähestyen perinteistä käsitystä ammattiosaamisesta.

- Tämä edellyttää myös ammatillisen koulutuksen uudistumista, Lempinen toteaa.

Lue koko kirjoitus TSL:n verkkosivuilta