Myytti opettajan työstä yksin tehden on väistyvä ilmiö

30.11.2017

Opettajuus on murroksessa. Ympäristön muuttuessa myös koulutus uudistuu. Se, missä oppiminen tapahtuu ei ole enää olennaista, vaan tärkeintä on oppiminen. Opettajan rooli on muuttumassa enemmän valmentajan suuntaan.

- Myytti opettajan työstä yksin tehden, on onneksi väistymässä oleva ilmiö, sanoo Nuori Yrittäjyys ry:n asiantuntija Pirkko Peiponen

Työparit, tiimit, mentoritoiminta ja monet muut ovat arkipäivää jo monissa oppilaitoksissa. Uusien opetussuunnitelmien myötä yrittäjyyskasvatuksella on entistä suurempi merkitys sekä opettajan että oppijan arkipäivässä. 

Peiposen mukaan avoin vuorovaikutus, toisiinsa luottaminen ja moniammatillisuus antavat opettajille tukea ja innostusta työhön. Sama lainalaisuus pätee niin oppijoihin kuin opettajiin.

- Tunne siitä, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa ja synnyttää omistajuutta vahvistaa motivaatiota tekemiselle. 

Peiponen pitää tärkeänä sitä, että johdolla on visio yrittäjyysopetuksen ja -kasvatuksen organisoinnista oppilaitoksessa. Peiposen mukaan resurssiniukkana aikana on hyvä sanoa myös lähellä olevia asioita ääneen.

- Moni oivaltaa vasta kokeilemalla, että tiimiopettajuudessa jaetaan resursseja toisella tavalla, jolloin esimerkiksi kaksi opiskelijaryhmää voidaan yhdistää tai vastaavasti jakaa oppimistilannetta parhaiten palvelevalla tavalla. Hiljaisen tiedon siirtyminen mahdollistuu organisaation sisällä.

Nuori Yrittäjyys ry:n pedagogiset oppimisympäristöt, Vuosi yrittäjänä- ja NY24H –leiri, ovat hyviä esimerkkejä yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Tekemällä oppiminen tapahtuu ryhmässä, vastuu oppimisesta on oppijoilla – opettajatiimi kannustaa ja tukee oppijatiimien toimintaa.

- Mallit ovat vuosittain satojen opettajien testaamia toimintamalleja, joissa opettajatiimi jakaa keskenään vastuut ja moniammatillisen osaamisensa vuorovaikutuksessa toistensa ja oppijoiden kanssa, Peiponen kertoo.

Lue lisää: www.nuoriyrittajyys.fi