Kansanedustajia amiksissa

14.03.2018

Alkuviikosta suuri joukko kansanedustajia tutustui ammatilliseen koulutukseen ympäri Suomea. Lisäksi opetusministeri Sanni Grahn Laasonen tutustui Kainuussa YritysAmiksen toimintaan.

Koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja opiskelijakuntien kanssa yhdessä toteutettavan #Kansanedustajatamiksissa -kampanjan tavoite on lisätä yhteiskunnallisten päättäjien tietämystä ammatillisesta koulutuksesta ja sen ajankohtaisesta tilanteesta. 

Keski-Pohjanmaan ammattiopistolla

Kansanedustajat Jutta Urpilainen (SD), Reijo Hongisto (sin.) ja Peter Östman (KD) pääsivät tutustumaan Keski-Pohjanmaan ammattiopiston eri opintoalojen koulutukseen ja seuraamaan opetusta. Kansanedustajat saivat myös mahdollisuuden testata taitojaan opiskelijoiden ohjauksessa muun muassa luonnonvara-alalla, auto- ja kuljetusalalla sekä elintarvikealalla.

Ennen kiertokäynnin alkua kansanedustajat keskustelivat ammatillisen koulutuksen reformista sekä sen käytännön toteutuksesta Keski-Pohjanmaan ammattiopiston koulutyöarjessa.

Kpedun opiskelijayhdistys KeKo ry:n puheenjohtaja Eemeli Valli ja yhdistyksen hallituksen edustajat sekä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän johtaja Liisa Sadeharju ja Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus toimivat vierailun vastuuhenkilöinä.  


Hyväntuuliset Reijo Hongisto, Jutta Urpilainen ja Peter Östman

Lappiassa

Lapin kansanedustajista Katri Kulmuni (kesk.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja Markus Mustajärvi (vas.) tutustuivat Ammattiopisto Lappian Tornion kampuksella kone- ja tuotantotekniikan sekä sähkö- ja kaivosalojen oppimisympäristöihin, joissa opiskelijat esittelivät tiloja, laitteita ja kertoivat opintojen sisällöistä. 

Vierailua emännöi Lappian koulutuskuntayhtymän johtaja/rehtori Virpi Lilja yhdessä johtoryhmän kanssa. 

Kansanedustajille esiteltiin Lappian uusi strategia, joka tukee reformin tavoitteita ja toimeenpanoa sekä keskusteltiin tulevista haasteista mm. ammatillisen koulutuksen rahoitusmallin muuttuessa. 


Katri Kulmuni ,Johanna Ojala-Niemelä ja Markus Mustajärvi opiskelijoiden kanssa

Koulutuskeskus JEDUssa

Myös Koulutuskus JEDU sai vieraakseen kansanedustajia maanantaina 12.3. Vierailun aiheena olivat ammatillisen koulutuksen nykypäivä, tulevaisuus ja rahoitus.

Edustajat Katja Hänninen (vas.), Antti Rantakangas (kesk.), Tapani Tölli (kesk.) ja Ville Vähämäki (ps) tutustuivat Koulutuskeskus JEDUn tilanteeseen monipuolisesti: heille kerrottiin taloustilanteesta, opiskelijamääristä, tarjolla olevista tutkinnoista, vasta tapahtuneesta organisaatiomuutoksesta jne.

Kansanedustajat pääsivät kiertämään myös oppilaitoksen tiloissa ja tutustumaan autoalan sekä hius- ja kauneudenhoitoalan opetukseen.

Vierailun isäntinä toimivat yhtymähallituksen puheenjohtaja Päivi Karikumpu ja kuntayhtymän johtaja Keijo Makkonen.


Kansanedustajat hiusalan koulutukseen tutustumassa

Spesiassassa

Kansanedustajat Esko Kiviranta (kesk.), Olavi Ala-Nissilä (kesk.) ja Li Andersson (vas.) tutustuivat tutoreiden johdolla Spesian toimintaaan. 

Rehtori Tiina Meriläisen kanssa keskusteltiin Varsinais-Suomen ammatillisen erityisopetuksen asioista. Paikalla oli edustajia myös Varsinais-Suomen liitosta ja OAJ:n V-S alueyhdistyksestä.


Esko Kiviranta, Olavi Ala-Nissilä ja Li Andersson moikkaamassa Spesiassa

Kainuun Ammattiopistossa
#kansanedustajatamiksissa tilaisuuksien lisäksi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tutustui YritysAmikseen Kainuun Ammattiopistossa.

Grahn-Laasonen oli innostunut näkemästään ja toimintamalliin sisältyvistä mahdollisuuksista. YritysAmiksessa opiskelijat toimivat työntekijöinä amisyrityksien työvuoroissa, projekteissa, työelämässä joko koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Kaikki työt ovat työelämälähtöisiä ensimmäisistä päivistä alkaen ja ne tehdään oikeille asiakkaille. Opettajat toimivat työnjohtajina, ohjaajina, jotka kulkevat rinnalla ja auttavat opintojen etenemiseen liittyvissä asioissa. Suunnitellaan oppimista, ei opetusta.

Vierailun aikana opiskelijat kertoivat ylpeänä kokemuksiaan opetusministerille pienestä jännityksestä huolimatta. Yrittäjäedustaja Arto Petjala kertoi läheisestä yhteistyöstä YritysAmiksen kanssa. Vierailun päätteeksi ministeri tutustui vielä pelistudioon, uutishuoneeseen ja yrityskiihdyttämöön, joissa työvuoroissa olevat esittelivät toimintaa. 


YritysAmis teki vaikutuksen Sanni Grahn-Laasoseen

Päättäjille tietoa ammatillisesta

#Kansanedustajatamiksissa -kampanjan kautta haluamme välittää päättäjille mm. seuraavia viestejä:

  • Suomalainen ammatillinen koulutus on maailman parasta ja tuottaa Suomen työelämälle välttämätöntä osaamista, mutta koulutuksen resurssit on turvattava myös jatkossa.
  • Ammatillisen koulutuksen reformi antaa erinomaiset mahdollisuudet kehittää ammatillista koulutusta joustavaan ja osaamisperusteiseen suuntaan, kunhan tälle kehitykselle turvataan valtiovallan toimesta tarvittavat resurssit.
  • Ammatillisen koulutuksen opintopolkujen yksilöllistyessä on varmistettava myös opiskelijoiden osallisuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi.


Oppilaitos, ota haaste vastaan!

SAKKI, OSKU ja AMKE haastavat oppilaitokset ja opiskelijakunnat kutsumaan kansanedustajat tutustumaan uudistuvaan ammatilliseen koulutukseen keväällä 2018. 

Toivomme, että mahdollisimman moni koulutuksen järjestäjä / oppilaitos ja opiskelijakunta järjestäisi oman alueellisen tilaisuutensa kevään 2018 aikana. Tilaisuus on syytä järjestää maanantaina, koska eduskunta ei kokoonnu silloin. Kansanedustajien lisäksi tilaisuuksiin voidaan kutsua kuntien ja maakuntien päättäjiä ja muita sidosryhmiä.