Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Digitaalisuus tuo mahdollisuuksia opettamiseen ja oppimiseen - Arktista pedagogiikkaa verkossa

02.05.2018

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä digitaalisuuden hyödyntäminen opetuksen tukena lisääntyy. Digitaaliset oppimisympäristöt tarjoavat mahdollisuuden opiskella ajasta ja paikasta riippumatta. Pohjois-Suomessa harva asutus ja pitkät etäisyydet voivat muodostaa haasteita koulutukseen pääsemiselle. 

Koulutusalalla työskentelevä Tomi Guttorm ei oppinut sukunsa kieltä saamea lapsena. 

- Tämän takia minulla on aikaisemmin ollut sellainen tunne, että minulta puuttuu jotakin.

Vaikka saamelaiseen kulttuuriin on aina kuulunut monikielisyys, moni on menettänyt kosketuksen äidinkieleensä valtakielten puristuksessa. Saamen kielten elvytys ja tuki onkin tämän hetken tärkeimpiä tehtäviä Pohjoismaissa. Yli puolet Suomen saamelaisväestöstä asuu nykyään saamelaisalueen ulkopuolella – jopa yli 70 prosenttia alle 10-vuotiaista saamelaislapsista asuu muualla kuin kotiseutualueella. Helsingin onkin sanottu olevan maan suurin saamelaiskaupunki.

Tilanne muuttui Guttormin löydettyä Virtuaalikoulun. Saamelaisalueen koulutuskeskus on 2000-luvun alusta saakka kouluttanut opiskelijoita virtuaalisissa oppimisympäristöissä. Koulutuskeskuksella on useita opintokokonaisuuksia saamen kielissä ja kulttuurissa. 

- Esimerkiksi koltansaamen kielisen 40 opintoviikon kokonaisuuden voi opiskella Virtuaalikoulun kautta, kertoo vastaava suunnittelija Johanna Laakso.

Opettaja ohjaa verkko-opetusta

Virtuaaliopetus käsittää oppimisympäristön, joka rakentuu reaaliaikaisista oppitunneista etäopetusjärjestelmässä, Moodle-oppimisalustalla työskentelystä sekä erilaisista yhteisöllisistä työskentelytavoista. Koltansaamen opintokokonaisuus on toimiva esimerkki verkkoon siirretyn opetuksen mahdollisuuksista. Suurin osa opiskelijoista on työssäkäyviä aikuisia, monet perheellisiä. Verkko-opiskelua on kahtena arki-iltana viikossa, kolmisen tuntia kerrallaan. Kahdelle lukuvuodelle jaettuun koulutukseen sisältyy kaksi viikon mittaista intensiivijaksoa.

Opetuksen tukena käytetään videoita, blogeja ja verkkodokumentteja. Verkossa pidettävät oppitunnit myös nauhoitetaan, jolloin opiskelijalla on mahdollisuus kerrata oppitunnit itselleen sopivaan aikaan. Verkko-opiskelu mahdollistaa sanaston ja fraseologian lisäksi ääntämisen, kuuntelun, lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen harjoittelun yhdistämisen. Verkko-opetukseen siirtyminen ei ole tehnyt opettajasta vähemmän tärkeää, päinvastoin. Opetusta tulee edelleen suunnitella ja toteuttaa, oppimista seurata ja arvioida. IT-tukihenkilö tukee tarvittaessa niin opettajaa kuin oppijaakin. 

Laakson mukaan opettajilta ja opiskelijoilta saatu palaute Virtuaalikoulusta on ollut myönteistä, ja opiskelu verkossa lisännyt verkostoitumista. Tomille Virtuaalikoulu tarjosi mahdollisuuden opiskeluun aikuisiällä ja työn ohessa. Suvun kielen oppimisella oli tärkeä vaikutus omalle identiteetille. 

- Kielen lisäksi ja avulla olen oppinut lisää kulttuuristamme ja myös omasta itsestäni. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
 

Katso Tomin tarina tästä: https://www.youtube.com/watch?v=1s-rgp3pktI&feature=youtu.be

 

Saamen kieliä puhutaan neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Saamen kielet ovat Euroopan alkuperäiskieliä, ja niitä on yhteensä yhdeksän. Saamelaisia on laskutavan mukaan 60 000–100 000 henkeä, joista noin 10 000 asuu Suomessa. Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Kaikilla niistä on oma kirjakielensä ja ortografiansa. Vuodesta 1992 saamen kielillä on ollut Suomessa virallinen asema saamelaisten kotiseutualueella eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa sekä Sodankylän pohjoisosassa. 

Lisätietoa:
www.sogsakk.fi/virtuaalikoulu
https://www.kotus.fi/kielitieto/kielet/saame

Kirjoittaja Heidi Lehtovaara (FM) kerää ideoita ja parhaita käytäntöjä digiohjauksen saralta – ota siis yhteyttä! Lehtovaara työskentelee valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen reformin kehittämisohjelmassa, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Parasta DigiOhjausta-hankkeessa tuetaan työpaikkaohjaajien ja opetushenkilöstön osaamista digitaalisten palvelujen hyödyntämiseksi. heidi.lehtovaara(at)omnia.fi

Kuvat: Ulla Isotalo

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi