Arviointineuvosto: Rahoitusmallin perustelut ja vaikutusarviot puutteellisia

02.03.2017

Lainsäädännön arviointineuvosto kaipaa lisää perusteluita ammatillisen koulutuksen uudelle rahoitusmallille.

Tänään 2.3. antamassaan lausunnossa arviointineuvosto toivoo tarkempia perusteluja esimerkiksi siihen, miksi esitetty painotus perusrahoitusosuuden (50 %), suoriterahoituksen (35 %) ja vaikuttavuusrahoituksen (15%) kesken olisi paras keino reformille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

AMKEn joulukuussa antaman lausunnon mukaan lakiesityksen vaikutukset oli arvioitu puutteellisesti. Lainsäädännön arviointineuvosto on samaa mieltä.

”Kriittisenä näkökohtana on myös mainittava, että rahoitusjärjestelmän muutoksen vaikutuksia järjestäjille ei juurikaan käsitellä kannustinvaikutusten näkökulmasta.”

Arviointineuvosto kaipaa myös kokonaisarviota leikkausten ja reformin vaikutuksista.

”Esitysluonnoksessa tulisi kuvata ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkausten, uudistuksen muutoskustannusten ja säästöpotentiaalin arvioitu jaksottuminen ja kokonaisvaikutus uudistusta seuraavien kymmenen vuoden aikana.”

Lausunnolla olleeseen lakiluonnokseen sisältyi koulutuksen järjestäjille uusia tehtäviä, jotka lisäävät kustannuksia. Tähän ovat AMKEn lisäksi kiinnittäneet huomiota Kuntaliitto ja Ammatillisen koulutuksen talouspäällikköyhdistys.

Yhteiskunnallisissa vaikutuksissa tulisi arviointineuvoston mukaan käsitellä enemmän sitä, miten uudistus vaikuttaisi koko ikäluokan koulutustehtävän toteutumiseen ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten asemaan.

Arviointineuvosto kaipaa myös arvioita reformin vaikutuksista alueittain.

”Uudistuksen vaikutukset väkirikkailla alueilla voivat olla hyvin erilaisia verrattuna syrjäisiin ja harvaan asuttuihin alueisiin”.

Lausunnossaan arviointineuvosto katsoo, että runsaasti yksityiskohtia sisältävä esitysluonnoksen esitystapa vaikeuttaa merkittävimpien asioiden hahmottamista. AMKE piti joulukuussa antamassaan lausunnossa lakiesitystä osin keskeneräisenä ja terminologisesta sekavana.

AMKE esitti 16 joulukuuta antamassaan lausunnossa, että luonnos esitykseksi uudeksi laiksi ammatillisesta koulutuksesta on käsiteltävä lainsäädännön arviointineuvostossa.

Arviointineuvoston tiedote ja lausunto