Ammattitaitomaajoukkueen nuoret ottavat loppukirin kohti MM-kilpailua

22.09.2017

Lokakuun puolivälissä järjestetään Abu Dhabissa nuorten ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills. Suomesta kilpailuun osallistuu 27 oman ammattinsa nuorta huippuosaajaa. 

Joukkue kokoontui perjantaina 22.9. Helsinkiin viimeiselle maajoukkueleirille ennen kisamatkaa. Ennen leiriä opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tapasi joukkueen ja kannusti matkaan lähteviä nuoria.


Sanni Grahn-Laasonen kannusti matkaan lähteviä nuoria

Abu Dhabissa 14.–19.10.2017 järjestettävään kilpailuun osallistuu lähes 1300 nuorta 58 maasta. Lajeja on yli 50. Jokaisen kilpailulajin suoritus kestää neljä päivää, joiden aikana tehdään lajista riippuen joko useita pieniä tehtäviä tai yksi isompi työ. Nelipäiväinen kilpailu-urakka mittaa paitsi ammatillista osaamista myös henkistä ja fyysistä kestävyyttä, joita joukkueen nuoret oppivat ylläpitämään maajoukkueleireillä.

Ammatillisia taitoja kilpailijat ovat treenanneet omatoimisesti sekä valmentavien ammatillisten opettajien että muiden omien alojensa ammattilaisten ohjauksessa. Monet nuorista ovat harjoitelleet kilpailua varten jo vuosien ajan, ja useat ovat kilpailleet ennenkin ammattitaidossa. WorldSkillsiin he voivat kuitenkin osallistua vain kerran.

Skills Finland yhteistyökumppaneineen valmentaa kilpailuun 27 hengen joukkueen, joka osallistuu yhteensä 24 lajiin. Mukana on yksilö- ja parilajeja. Jokaiseen näistä lajeista lähtee Suomesta myös ekspertti, joka toimii kilpailussa tuomarina. Joukkueessa on mukana lentokonehuollon, viherrakentamisen, 3D-peligrafiikan, kauneudenhoidon, ravintolapalvelun ja monen muun ammattialan osaajia.

Tutustu joukkueeseen ja lajeihin, joihin Suomi osallistuu: www.ammattitaitomaajoukkue.fi