Ammattiin opiskelevat pitävät koulunkäynnistä muita enemmän

15.09.2017

Ammattiin opiskelevat nuoret tunteva muita nuoria vahvemmin, että heillä on elämässään päämäärä ja tarkoitus, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä.

He myös pitävät koulunkäynnistä muita nuoria huomattavasti enemmän. Kun ammattiin opiskelevista 83 prosenttia kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, lukiolaisista näin kokee vain 72 prosenttia.

Kyselyn mukaan ammattiin opiskelevat kokevat myös luokan ilmapiirin tukevan omien mielipiteiden ilmaisua ja että oppilaitoksessa on helppoa olla oma itsensä.

Päihteiden käyttö laskussa

Kouluterveyskyselyn tuloksista selviää, että päihteiden käyttö on laskussa ammattiin opiskelevien keskuudessa. Vuonna 2008 tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa oli 40 prosenttia opiskelijoista. Tänä vuonna määrä oli enää 28 prosenttia.

Kyselyn mukaan myös tupakointi on vähentynyt. Kun vuonna 2008-2009 päivittäin tupakoivia oli 39 prosenttia, oli heitä vuonna 2017 enää 23 prosenttia.

Sitten huonot uutiset

Kouluterveyskyselyn mukaan liikunnan harrastaminen on vähentynyt. Vuonna 2015 ammattiin opiskelevista 35 prosenttia harrasti jotain liikuntaa päivittäin, tänä vuonna näin ilmoitti vain 31 prosenttia vastaajista. Yhä useampi ammattiin opiskeleva kokeekin oman terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi.

Liikunnan väheneminen näyttää johtaneen myös ylipainon lisääntymiseen: Kyselyn tuloksista selviää, että joka neljäs ammattiin opiskeleva on ylipainoinen.

Lisäksi nuuskan käyttö on lisääntynyt tupakoinnin vähentymisen vastapainona. Nuuskaa käyttävät varsinkin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat pojat.

Väsymys vaivaa monia toisen asteen opiskelijoita, koulusta riippumatta. Naisopiskelijoista peräti 60 prosenttia kärsii väsymyksestä viikoittain. Nuorilla miehillä väsymys on harvinaisempaa, mutta kuitenkin joka kolmas mies ilmoittaa olevansa väsynyt viikoittain.

Amistutkimus samoilla linjoilla

Tuoreen kouluterveyskyselyn tulokset ovat samassa linjassa Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n viime vuonna teettämän tutkimuksen kanssa. 

AMIS 2016 -tutkimuksen mukaan jopa 94 prosenttia ammattiin opiskelevista kertoo olevansa ylpeitä opiskelemastaan alasta. Myös tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin työelämässä suhtaudutaan hyvin optimistisesti: noin 90 prosenttia ammattiin opiskelevista kertoo uskovansa, että tulee pärjäämään elämässä hyvin.

AMIS-tutkimuksen tulokset puhuvat myös päihteiden käytön vähentymisen puolesta. Vuonna 2011 opiskelijoista 30 prosenttia kertoi, että päihteillä on keskeinen rooli heidän elämässään. Vuonna 2016 opiskelijoista vain 15 prosenttia arvioi samoin.


THL:n Kouluterveyskysely järjestettiin 1.3. – 31.5.2017. Kyselyyn vastasi 240 085 oppilasta ja opiskelijaa: https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia

OSKU ry: AMIS-tutkimus toteutettiin 16.8.-25.9.2016. Kyselyyn vastasi 4775 opiskelijaa:
https://issuu.com/osku_ry/docs/amis_2016