Ammatillisten tutkintojen määrä puolittuu

17.02.2017

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on allekirjoittanut asetuksen mittavasta ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistuksesta. Ammatillisten tutkintojen määrä vähenee nykyisestä 351 tutkinnosta 164 tutkintoon.

Uudistuksessa toisiaan lähellä olevia tutkintoja on koottu suuremmaksi kokonaisuudeksi, joiden sisällä on mahdollista erikoistua eri ammattien tarpeisiin. Samalla on lisätty tutkinnon suorittajan mahdollisuuksia koota oma tutkinto yhdistelemällä eri alojen ammatillisia sisältöjä.

- Tarvitsemme joustavuutta, jotta koulutus pysyy työelämän muutosten mukana, kommentoi AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen. Hän oli jäsenenä tutkintorakenteen uudistamisen ohjausryhmässä.

Tällä hetkellä ammatillisessa tutkintorakenteessa on yhteensä 52 ammatillista perustutkintoa, 177 ammattitutkintoa ja 122 erikoisammattitutkintoa. Vuoden 2019 alusta lähtien ammatillisia perustutkintoja on 43, ammattitutkintoja 65 ja erikoisammattitutkintoja 56.

- Työelämän muutokseen on vuosien saatossa vastattu aina luomalla uusi tutkinto. Se on johtanut siihen, että meillä on 351 erilaista tutkintoa, joista osa ei ole enää tätä päivää, saati tulevaisuutta. Tutkintojen määrän puolittava uudistus tulee todella tarpeeseen ja auttaa vastaamaan nykyistä joustavammin työelämän nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin, toteaa ministeri Grahn-Laasonen. 

Asetus ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta tulee voimaan 1.8.2017. Kaikki uudistuvat ja uudet tutkinnot on tarkoitus ottaa käyttöön 1.1.2019 mennessä.

Opetus -ja kulttuuriministeriö tiedotti asiasta 17.2.