Ammatillinen koulutus toteuttaa monia tehtäviä leikkausten keskellä

13.11.2018

Peruskoulusta pääsee vuosittain tuhansia nuoria, joilla ei ole riittäviä valmiuksia selviytyäkseen ammatillisesta tai lukiokoulutuksesta. Tuoreimpien PISA-tuloksien mukaan 11 prosenttia 15-vuotiaista ei osaa kunnolla lukea. Koulutustakuun myötä kaikille nuorille pyritään löytämään opiskelupaikka riippumatta osaamisen tasosta.

- Katse koulutuksen kehittämisessä ja oppivelvollisuuskeskustelussa on kohdistettava peruskouluun, jos halutaan saada kaikille nuorille vähintään toisen asteen tutkinto, totesi AMKE ry:n hallituksen puheenjohtaja Leena Linnainmaa ammatillisen koulutuksen seminaarissa Lappeenrannassa 13.11. 

- Tämä edellyttää valtakunnallisia arviointikriteereitä ja peruskouluun osaamisen tarkastuspisteitä, joilla selvitetään esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon saavuttaminen ennen kolmannelle luokalle siirtymistä. Panokset on suunnattava varhaiseen vaiheeseen yksilöllisen tarpeen mukaan. Oppivelvollisuusiän nosto ei ole tehokas lääke siihen, että perustaidot jäävät saavuttamatta, Linnainmaa jatkaa.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusta on leikattu runsaasti samaan aikaan, kun opiskelijoiden määrä on nuorisotakuun ja nopeasti muuttuvien osaamistarpeiden myötä kasvanut roimasti. Lisäksi nuorista opiskelijoista jo joka viides on erityisopiskelija. 

Linnainmaan mukaan tilanne on kohtuuton, paitsi perustaitoja vaille jääneiden nuorten itsensä kannalta, myös koulutuksen järjestäjille.

- Tämä yhtälö ei enää toimi. Tarvitaan selkeästi enemmän opiskelijahuollon ja oppimisen tuen resursseja. Nykytilanteessa tuntuu siltä, että syrjäytymisen torjunta on jätetty ammatillisille oppilaitoksille ilman siihen tarvittavaa rahoitusta.

Tavoitteena yhteinen osaamisstrategia

Ammatillisen koulutuksen kohderyhmä on koko työikäinen väestö. Peruskoulusta tulleiden nuorten lisäksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelee niin erikoisammattitutkintoa suorittavia korkeakoulutettuja ihmisiä, kuin pitkäaikaistyöttömiä tai vailla mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevia opiskelijoita.

Ensi vuoden eduskuntavaalit ovat koulutusvaalit. On ymmärretty, että osaaminen on yhä merkittävämpi hyvinvoinnin ja talouskasvun polttoaine.

AMKEn keskeisenä tavoitteena tulevalle hallituskaudelle on kansallisen osaamisstrategian laatiminen. 

Linnainmaan mukaan on luotava pelisäännöt, jossa esimerkiksi määritellään yksilön, työnantajan ja yhteiskunnan vastuut osaamisen ajantasaisuudesta

- Mitkään rahat ja resurssit eivät riitä, jos meiltä puuttuu yhteinen näkemys siitä, miten turvaamme jatkuvan oppimisen mahdollisuuden koko aikuisväestölle.

Leena Linnainmaan puhe Lappeenrannassa 13.11.