Ammatillinen koulutus tehostui vuonna 2016

27.09.2017

Tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2016 aloitti 125 600 uutta opiskelijaa.  Uusia opiskelijoita oli 3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Samalla opiskelijoiden kokonaismäärä nousi 328 000 henkilöön. Ammatillinen koulutus pysyy perusopetuksen jälkeen Suomen suurimpana koulutusmuotona.

Ammatillisia tutkintoja suoritettiin viime vuonna 74 700, joten tutkintojen määrä pysyi vuoden 2015 tasolla.  
Ammatillinen koulutus tehosti toimintaansa vuonna 2015, kun opiskelijamäärät kasvoivat rahoituksen leikkauksista huolimatta. Vuonna 2016 rahoitus supistui 66 miljoonaa euroa eli 3,4 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen

Työpaikalla opiskeleminen kiinnostaa

Näyttötutkintoon valmistava aikuisten ammatillinen koulutus ja oppisopimuskoulutus saivat lisää opiskelijoita. Sen sijaan nuorten ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärä supistui vuodessa 3 prosenttia.

Oppisopimusopiskelijoita oli 50 800 eli lähes 2000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Naiset suorittavat enemmän tutkintoja

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat jakautuvat lähes tasan naisiin ja miehiin, mutta tutkinnon suorittaneista naisia oli 54 prosenttia.

Koulutusalat ovat yhä hyvin sukupuolittuneita, sillä terveys- ja hyvinvointialoilla naisten osuus on 83 % kun taas tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen alalla se on vain 10 %.

Tilastokeskus julkaisi vuoden 2016 ammatillisen koulutuksen tilastoja keskiviikkona 27.9.2017.

 

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ammatillinen koulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-196X. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.9.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/aop/2016/aop_2016_2017-09-27_tie_001_fi.html?ad=notify