AMKEn vuosi 2017 pakettiin

30.12.2017

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn teemoja vuonna 2017 olivat reformi, rahoitus ja niiden tuomat muutokset ammatillisessa koulutuksessa. Myös korkeakoulujen opiskelijavalinnat, kuntavaalit sekä ammatillisen koulutuksen vetovoiman heikentyminen olivat vahvasti esillä.

Tiedon keräämistä, käsittelyä ja jakamista

Vuoden teemoja käsiteltiin hallituksen kokouksissa, sidosryhmätapaamisissa, jäsenvierailuilla, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen työryhmissä sekä AMKEn verkostoissa ja tapahtumissa.

Tiedotteiden ja lausuntojen lisäksi ajankohtaisista aiheista tuotettiin jäsenkyselyjen avulla myös laajempia tietopaketteja.

AMKEn järjestämiin reiluun 20 tapahtumaan osallistui noin 1170 henkilöä. Eniten osallistujia oli AMKEpäivillä (177), Hyvää Pataa -tapahtumassa (155) ja Vimmassa (83). Palautekyselyiden mukaan tapahtumiin oltiin hyvin tyytyväisiä: kaikkien tapahtumien palautteiden keskiarvo ylitti heittämällä arvon 4/5.

Jäsenet tekevät AMKEn

Ammatillisen koulutuksen toimintaedellytysten edistäminen on AMKEn toiminnan tarkoitus. Jäsenet ovat yhdistyksen perusta ja jäsentyytyväisyys kaiken a ja o.

Joulukuun alussa toteutettuun jäsenkyselyyn vastanneista 38 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä AMKEn toimintaan ja 59 prosenttia oli tyytyväisiä. Erityisen tyytyväisiä oltiin jäsenistölle kohdistuvaan viestintään ja tapahtumien järjestämiseen. Eniten parannettavaa vastanneiden mielestä olisi medianäkyvyydessä. Edunvalvonta oli vastaajien mukaan edelleen AMKEn tärkein tehtävä.

Tässä vielä pari otetta jäsentyytyväisyyskyselyn avoimista terveisistä:

"Suunta on ollut hyvä! Toimitte tehokkaasti resurssit huomioiden. Toivon, että jäsenten erilaisista tilanteista huolimatta alueellinen tasapaino säilyy ja kaikkien yhteiset edut tulevat huomioiduksi."

"AMKE:n näkyvyys myös alueilla resurssien ja mahdollisuuksien mukaan, eli jalkautuminen tutustumaan ja keskustelemaan koulutuksen järjestäjien kanssa."

"Hienoa työtä!! Nopeaa, reagoivaa ja jopa proaktiivista. Viestintä oikea-aikaista ja hyvin kohdennettua. Hyvät verkostot ja suhteet( pr). Hyvä kun ei ole valittu räyhäämisotetta."

Uusia jäseniä

Erityisen ilahduttavaa on se, että AMKEn jäsenmäärä kasvaa vuoden vaihteessa kahdella jäsenellä kun Raahen Porvareiden Kauppaoppilaitosta ylläpitävä Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahasto ja  sekä Kiinteistöalan Koulutussäätiö Kiinko liittyvät AMKEn jäseneksi vuoden vaihteessa.

- Raahen Porvari- ja Kauppakoulu on seurannut vuosia AMKE ry:n toimintaa ja huomannut yhdistyksen kehittymisen vaikuttavaksi ammatillisen koulutuksen järjestäjien edustajaksi, jota kuullaan ja kutsutaan kuultavaksi, kertoo oppilaitoksen rehtori Tapani Piirala.

- Kiinko haki AMKE:n jäsenyyttä, koska ammatillisen koulutuksen reformi yhtenäisti ammatillisen koulutuksen eri rahoitusmallit, joten rahoitus sekä järjestämislupamme ovat jatkossa samanlaisia muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, kertoo Kiinkon toimitusjohtaja Jarno Tuimala.

Toivotamme molemmat uuden jäsenet lämpimästi tervetulleiksi AMKEn riveihin!

Reformi luetuimpien uutisten aiheena

Viestintä on yksi tärkeimmistä AMKEn toiminnoista edunvalvonnan ja ammatillisen koulutuksen kehittämisen rinnalla. Pyrimme toteuttamaan myös viestinnässä AMKEn toimiston työtä ohjaavia arvoja, jotka ovat rohkeus, reiluus, avoimuus ja asiantuntijuus.

AMKEn verkkosivuilla vierailtiin vuonna 2017 yli 220 000 kertaa. Eniten sivuilla luettiin uutisia, blogeja ja tapahtumatietoja.

Uutisista luetuin oli Mitä reformi tarkoittaa käytännössä, jossa kokosimme yhteen lain mukanaan tuomat keskeiset muutokset.

Toiseksi eniten lukukertoja keräsi uutinen Ai siis ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään? ,joka oli vastine Hesarin jutulle, jossa läpi puski pahasti ennalta valittu näkökulma.

Lukijoita kiinnosti myös reformin yksityiskohtia käsittelevät uutiset, kuten Laki kieltää koulutuskorvaukset koulutussopimuksissa, Ammatillisten tutkintojen määrä puolittuu sekä Riita opettajien ja ohjaajien työnjaosta.

Asiaa Blogien kautta

Vuonna 2017 julkaisimme 104 blogikirjoitusta. Kiitos kaikille upeille kirjoittajille ja ahkerille lukijoille!

Eniten lukijoita keräsi AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempisen kirjoitus otsikolla Epäonnistuuhan reformi? Blogissa käsiteltiin YLEn teettämää kyselyä, jossa kysymykset johdattelivat vastaajaa kaivamaan esiin kaikki mahdolliset heikkoudet ammatillisen koulutuksen reformissa.  

Hyvin suosittu oli myös Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen blogi Taylor historian oppikirjoihin, jossa luovuutta ja empatiaa korostettiin tulevaisuuden tärkeimpinä taitoina.

Muita suosittuja blogeja olivat Lempisen Henkilökohtaistaminen muuttaa opinto-ohjauksen sekä Reformi on vietävä läpi, Oulun seudun koulutuskuntayhtymän johtaja Jarmo Paloniemen blogi Opettajien vuosityöaikakokeilusta sekä ammatillisen koulutuksen johtajien Mika Tammilehdon (OKM) ja Anni Miettusen (OPH) yhteisblogi Opiskelijalle jatkuvaa ohjausta ammatillisessa koulutuksessa.

AMKE somessa

Facebook ja Twitter olivat AMKEn somekanavat vuonna 2017. Myös Instagram ollaan ottamassa pikkuhiljaa aktiivisempaan käyttöön.

Ammatillisen koulutuksen Facebook-sivulla on nyt 2 300 tykkääjää ja Twitterissä seuraajia on 1 949.

Kiitos kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta ja oikein paljon onnea ja menestystä vuodelle 2018!