AMKEn terveiset kehysriiheen: Ammatillinen kouluttaa mielellään miljoonasta aikuisesta vähintään puolet

28.03.2018

Hallituksen tavoitteen toteuttamiseksi AMKE vaatii täsmäpanostuksia aikuisten kouluttamiseen, ammatillisen koulutuksen indeksikorotusten jäädyttämisestä luopumista, sekä ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen lisäämistä.

Suomi haluaa vastata työelämän muutokseen kouluttamalla aikuisia. Maan hallitus on asettanut tavoitteeksi miljoonan suomalaisen uudelleen kouluttamisen. Muutos on nyt niin nopeaa, että tehokkaimmin hallituksen esittämään haasteeseen vastaa ammatillinen koulutus. Ammatillisen koulutuksen osuus miljoonasta on vähintään puolet. Tämä edellyttää hallituksen kehysneuvotteluissa lisäpanostuksia. Samalla kun hallitus asettaa tavoitteita, tulee päättää keinoista.

Koulutusleikkausten piti päättyä. Ammatillisen koulutuksen rahoitus on kuitenkin tänä vuonna tosiasiallisesti pienempi kuin viime vuonna. Kuluvana vuonna päättyy nuorten aikuisten osaamisohjelma lopullisesti − juuri kun tämänkaltaisten panostusten tarve olisi. Mittavien leikkausten jälkeen koulutuksen järjestäjien mahdollisuudet reagoida elinkeinoelämän, yritysten ja suomalaisen kasvun tarpeeseen ovat kuitenkin heikommat kuin aiemmin.

Uuden rahoitusjärjestelmän ja hallinnollisten muutosten vuoksi vielä tänä vuonna osa koulutuksen järjestäjistä on menettänyt rahoitusta kymmeniä prosentteja. AMKEn selvityksen mukaan leikkaukset ovat kohdistuneet suhteellisesti eniten aikuisten kouluttamiseen erikoistuneiden ja tähän keskittyneiden järjestäjien kohdalla. Samalla kuitenkin Valtioneuvoston oma selvitys toteaa, että juuri ammatillinen työvoimakoulutus edistää parhaiten pitkäaikaistyöttömien, vähän koulutettujen ja ikääntyvien työllistymistä. 

AMKE vaatii, että kuluvan ja tulevien vuosien kustannustason nyt selvittyä koulutuksen järjestäjien indeksikorostusten jäädyttämisestä luovutaan.