AMKEn Petri Lempisestä vuoden koulutusvaikuttaja

28.01.2017

OAJ on myöntänyt Vuoden koulutusvaikuttaja 2016 -tunnustuksen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempiselle.

Tunnustuksen myöntänyt OAJ:n hallitus perustelee päätöstään sillä, että Lempinen on työllään ollut nostamassa ammatillisen koulutuksen näkyvyyttä uudelle tasolle.

- Ammatillisessa koulutuksessa on yli 300 000 opiskelijaa vuosittain, Lempinen muistuttaa. Tämän pitää näkyä myös julkisuudessa.

Lempinen on työskennellyt AMKEssa kaksi vuotta. Tänä aikana hän on vieraillut yli 60 oppilaitoksessa ympäri maata valamassa uskoa muutosten keskellä.

– Huominen on olemassa ja omaa toimintaa pitää kehittää. Maailma muuttuu, leikattiin tai ei. Koulutus muuttuu maailman mukana, Lempinen kannustaa.

Palkinnon perusteluissa Lempinen kuvataan aktiiviseksi toimijaksi sekä omalla kentällään että yhteistyökumppaneiden suunnalla. Lempisellä on takanaan useita ja menestyksellisiä vuosia ammatillisen koulutuksen parissa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

OAJ ja AMKE tekevät tiivistä yhteistyötä, ja Petri Lempisen AMKE-aikana yhteistyö on tiivistynyt entisestään. Ammatillisen koulutuksen hyvä tulevaisuus on molempien järjestöjen tavoite.