AMKEn kansainvälisten asioiden työryhmä

21.09.2015

Kv-työtyöryhmä tukee AMKEa ammatillisen koulutuksen edunvalvonnassa ja AMKEn jäseniä koulutuksen kehittämisessä työelämän muuttuviin tarpeisiin. Yhä useammalla suomalaisella työpaikalla on eri kansallisuuksista ja kulttuureista tulevia työntekijöitä. Samalla yhä useammat suomalaiset työpaikat ja yritykset ovat osa kansainvälistä arvoketjua. Työskentely kansainvälisessä tai monikulttuurisessa ympäristössä on muodostunut osaksi ammattiosaamista.

Ammatillisen koulutuksen kansainvälistymiseen sisältyvät koulutuksen sisällöllinen kehittäminen ja koulutusviennin edistäminen. Muutospaineet kohdistuvat samanaikaisesti koulutusjärjestelmän ja yksittäisen koulutuksen järjestäjän toimintaan. Työryhmä tuo kansainvälisen ja eurooppalaisen näkökulman ammatillisen koulutuksen kehittämiseen koulutuksen järjestäjän tasolle.

AMKE on jäsenenä EUproVET-verkostossa, joka edustaa koulutuksen järjestäjiä EU:n komission tasolla.

Työryhmä muodostaa AMKEn kv-verkoston ytimen ja se kokoontuu muutamia kertoja vuodessa.

Työryhmän puheenjohtajana toimii kuntayhtymän johtaja Matti Isokallio Sataedusta.

Työryhmän muut jäsenet:

Rehtori Tiina Immonen, Mercuria

Suunnittelujohtaja Anne Karppinen, PKKY

Projektipäällikkö Kirsi Koivunen, JAO

Kansainvälisyyskoordinaattori Mari Kontturi, Luovi

Kv-koordinaattori Katriina Lammi-Rajapuro, KEUDA

Kansainvälisten asioiden päällikkö Helena Mikkola, Turun kaupunki

Kehitysjohtaja Liisa Metsola, Keskuspuiston ammattikoulu

KV-suunnittelija Ulla Virtanen, TAKK