AMKE lobbarilistoilla

13.10.2017

AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen ja asiantuntija Riikka Reina ovat Ylen julkistamalla lobbarilistalla. Kumpikin on vieraillut listalta puuttuvien valiokuntakuulemisten lisäksi eduskunnassa yhdessä tai erikseen 10 kertaa toukokuun 2016 ja huhtikuun 2017.

- Olemme tavanneet kaikkien eduskuntapuolueiden kansanedustajia ja vastanneet heidän kysymyksiinsä ammatillisesta koulutuksesta ja valmisteilla olevasta reformista, kertoo Lempinen.

- Tässä listassa ei tokikaan oli kaikki kansanedustajat, joita AMKE on tavannut. Osa tapaamisista on kansanedustajien aikataulujen mukaan järjestetty eduskunnan ulkopuolella, valottaa Lempinen. 

Kansanedustajien lisäksi AMKE pitää säännöllisesti yhteyttä eri ministereihin, ministereiden erityisavustajiin sekä ammatillisen koulutuksen asioita valmisteleviin virkamiehiin. 

Useimmat kansanedustajat ovat opiskelleet lukiossa ja korkeakouluissa eikä heillä ole omakohtaista kokemusta ammatillisesta koulutuksesta. 

- On tärkeää, että kansanedustajat saavat tietoa eri näkökulmista päätöksenteon pohjaksi. Ammatillisen koulutuksen reformin käsittely tarjosi myös ajankohtaisen mahdollisuuden esitellä ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta, Lempinen kuvaa

Riikka Reinan mukaan tapaamisissa viestit kulkevat myös toiseen suuntaan.
- Tapaamisten aikana saamme myös tietoa kansanedustajien saamasta kansalaispalautteesta.
Kansanedustajat ovat saaneet runsaasti palautetta mm. rahoituksen leikkausten vaikutuksista koulutukseen. 

AMKE kannustaa myös koulutuksen järjestäjiä pitämään yhteyttä alueensa kansanedustajiin ja muihin vaikuttajiin. 

- Päättäjiä kannattaa kutsua oppilaitoksiin, Reina innostaa AMKEn jäseniä. Vierailuilla päättäjillä on mahdollisuus keskustella oppilaitoksen johdon, henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. 

AMKEn toimisto raportoi hallitukselle säännöllisesti mitä tahoja on tavattu. Hallitus puolestaan raportoi tiedon eteenpäin vuosittain yhdistyskokouksessa. Tärkeä osa AMKEn vaikuttamista on lausuntojen antaminen valmisteilla olevista asioista eri ministeriöille, Opetushallitukselle ja eduskunnan valiokunnille. Kaikki AMKEn lausunnot julkaistaan sivuillamme

YLE: Näin lobataan eduskunnassa -katso kärkinimet