Aikuisten digitaidot saatava kuntoon!

26.09.2016

Suomen on panostettava koko väestön digitaitoihin, jotta pysymme sosiaalisesti ja taloudellisesti maailman kehityksen tasolla, kirjoittaa AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempinen Talouselämän Tebatissa 25.9.
Lempisen mukaan erityisesti tulee huomioida työttömiä työnhakijoita, jotta heidän osaamisensa vastaavat työelämän vaatimuksia.

OECD:n tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas 16-65-vuotiaista ei pärjää kunnolla uuden teknologian kanssa.

- Facebookin päivittäminen tai uutisten lukeminen kännykästä eivät riitä työelämän ja arjen digitaidoiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa, Lempinen kirjoittaa.

Lempisen mukaan Suomi tarvitsisi määräaikaisen aikuisten digiloikkaohjelman vuosille 2017-2019. Kohderyhmistä ensimmäisen muodostaisivat työttömät, joiden osaamisen kehittäminen kuuluu ammatillisille oppilaitoksille.

- Tietoyhteiskunnan perustaidot on sisällytettävä aikuisten ammatilliseen ja työvoimakoulutukseen.

Työttömien lisäksi Lempinen korostaa vanhemman ikäryhmän osaamisen kehittämisen merkitystä aktiivisuuden ja vireyden ylläpitäjinä. Tässä tarvitaan vapaan sivistystyön laajaa palveluverkkoa.

- Ilman kansalaisten osaamista eivät vanhenevan väestön sote-palvelut loikkaa digiin.

Lempinen muistuttaa, että puutteet vanhempien ikäluokkien osaamisessa ovat vakava este työllisyyden parantamiselle ja työurien pidentämiselle. Automaatio ja uudet teknologiat syrjäyttävät koko ajan ihmistyötä ja synnyttävät uutta osaamista vaativia uusia työtehtäviä.

- Osaamattomuus syrjäyttää ihmisen paitsi työstä myös tulevaisuudesta, sillä uuden oppiminen siirtyy myös huimaa vauhtia verkkoon, Lempinen kirjoittaa.

Tebatti 25.9.2016