325 000 ammatillista opiskelijaa vuonna 2015

27.09.2016

Vuonna 2015 ammatilliseen koulutukseen osallistui Tilastokeskuksen mukaan 325 000 henkilöä. Uusia opiskelijoita oli 122 200, hieman enemmän kuin edellisenä vuonna.

Opiskelijoista vajaa puolet, 158 000, suoritti näyttötutkintoa. Heistä ammattitutkintoa suoritti 54 000 ja erikoisammattitutkintoa 24 000 henkilöä.

Tutkintoja suoritettiin yhteensä 74 600. Yli puolet tutkinnoista, 55 prosenttia - valmistui kahdelta suurimmalta koulutusalalta, jotka ovat tekniikka ja liikenne sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala.

Suorittajamäärältään suurin tutkinto on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, joka valmistaa lähihoitajaksi. Eri ammatti- ja toimialoille pätevöittäviä tutkintoja on yli 360.

Ammatillinen koulutus on laajuudeltaan toiseksi suurin osa suomalaista koulutusjärjestelmää.

Työikäisille aikuisille ammatillinen koulutus tarjoaa laajimmat mahdollisuudet syventää ja laajentaa ammattitaitoa tai vaihtaa ammattia.

Oppisopimus on aikuiskoulutusta

Oppisopimuksella opiskeli 49 000 henkilöä, jotka suorittivat yli 12 000 tutkintoa. Oppisopimus oli pääasiassa aikuiskoulutusta. Erikoisammattitutkinnon suorittajista 66 ja ammattitutkinnon suorittajista 39 prosenttia opiskeli oppisopimuksessa.

74 600 opiskelijaa suoritti tutkinnon vuonna 2015. Suorittaneista 53 prosenttia oli naisia. Yli puolet, 55 prosenttia, opiskeli joko tekniikan ja liikenteen tai koulutusaloilla. Tutkinnon suorittaneista 16 prosenttia oli oppisopimusopiskelijoita.

Miesten ja naisten alat elävät

Opiskelijat jakautuvat tasan miehiin ja naisiin, mutta tutkinnon suorittaneista naisia oli enemmän, 53 prosenttia.

Koulutusalat jakautuvat voimakkaasti sukupuolen mukaan. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla naisten osuus oli 82 prosenttia, tekniikan ja liikenteen alalla 20 prosenttia.

Tilastokeskus julkaisi uusia tietoja vuoden 2015 ammatillisesta koulutuksesta 27.9.2016

Tilastokeskus: Ammatillinen koulutus 2015

AMKEn tutkintoesittelyt