Yrittäjyyskipinää ammatillisissa oppilaitoksissa

12.12.2017

Yhä useampi ammatillisesta oppilaitoksesta valmistuva haluaa yrittäjäksi. Amisbarometrin (2015) mukaan 26 prosenttia ammattiin opiskelevista uskoo työllistävänsä itsenä tulevaisuudessa yrittäjänä. Aina koulunpenkiltä ei ponnisteta suoraan yrittäjäksi, mutta monen ensimmäinen työpaikka löytyy oman alan pk-yrityksestä. Tällöinkin työkalupakista on hyvä löytyä ammattiosaamisen lisäksi yrittäjämäistä työotetta ja asennetta. Yritteliäisyys vie elämässä eteenpäin.

Ammatillisista oppilaitoksista on aina ollut luontevaa suunnata yrittäjäksi, joskus se on myös ainoa tapa myydä omaa osaamista. Suomen Yrittäjien jäsenistöstä noin 31 prosentilla on ammatillinen koulutus. Työelämän, globaalin toimintaympäristön ja nuorten työelämäodotusten muuttuessa yrittäjyys on levinnyt ammatillisissa oppilaitoksissa entistä laajemmalle. Enää ei ole kyse perinteisistä yrittäjyysaloista vaan yrittäjyys koskettaa kaikkia.

Opettajille yrittäjyyden aalto on mahdollisuus. Se on mahdollisuus kehittää omaa pedagogiikkaa ja laajentaa yhteistyötä yrittäjien, yritysten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. On keskeistä tunnistaa työelämän muutos ja ruuvata omaa opetusta sellaiseksi, että opiskelijat löytävät paikkansa uudenlaisesta työelämästä. Tarvitaan tuntosarvia yrittäjyydestä kiinnostuneiden opiskelijoiden tunnistamiseen sekä menetelmiä ja oppimisympäristöjä yrittäjämäisen ammatti-identiteetin rakentamiseen.

Oppilaitoksen johto antaa opettajille puitteet ja eväät tarttua tähän mahdollisuuteen. Johto antaa muutosagenteille ja kehittäjäopettajille rohkaisun ja tuen, jotta yrittäjyys saadaan juurtumaan työsaleihin, oppimistilanteisiin ja opettajanhuoneisiin. Johto myös kutsuu koko henkilöstön mukaan yrittäjyyden tekemiseen ja levittää yrittäjyyskipinää yhteisössä. Aina uudestaan ja uudestaan. 

Ilahduttavan moni oppilaitos onkin tarttunut Suomen Yrittäjien tarjoamiin opetushenkilöstön täydennyskoulutuksiin. Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria -projektissa on järjestetty lyhytkestoista koulutusta ja valmennusta noin 20 ammatillisessa oppilaitoksessa eri puolilla Suomea. Koulutuksissa on haettu uusia näkökulmia työelämän ja yrittäjyyden muutokseen sekä työkaluja ja verkostoja yrittäjyyttä tukevan koulutuksen toteuttamiseen. Koulutuksia järjestetään vuoden 2019 loppuun saakka lääkintöneuvos Sakari Alhopuron tekemän lahjoituksen avulla. 
 

Kirjoittaja

Päivi Ojala
projektipäällikkö, Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria Suomen Yrittäjät

Ojala Päivi