27.03.2017
Ammatillisen koulutuksen reformi, tutkintojärjestelmässä tapahtuvat muutokset, rahoitusjärjestelmän uudistuminen, työ- ja elinkeinoelämän suhteiden tiivistäminen, poisoppiminen, totaalinen muutos, uusi alku.
Vuosi 2017 on paitsi kotimaamme itsenäisyyden juhlavuosi, on se samalla myös toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin valmisteluvuosi. Hihat on kääritty, suunnitelmia on työstetty, esityksiä kirjattu, valtakunnallisia kuulemisia ja paikallista tiedottamista on toteutettu. Meillä on tällä hetkellä mittava määrä tietoa käytettävissämme. Samaan aikaan tuntuu ajoittain siltä, että olemme tietämättömyyden sekamelskassa, josta tulisi nyt määrätietoisesti osata suunnistaa kohti hallittua muutosta.
Muutos – mahdollisuus?
Mielipiteet muutoksesta vaihtelevat. Osa mielipiteistä kyseenalaistaa koko muutoksen tarpeellisuutta. Miksi vuosien kehitystyö halutaan nyt romuttaa ja hyviäkin tuloksia tuottanutta toimintaa halutaan näin radikaalisti muuttaa? Toiset näkevät muutoksen mahdollisuutena. Vihdoin on pakko tehdä ne muutokset, joista on vuosikausia puhuttu.
Suurimmaksi muutokseen pakottavaksi syyksi on mainittu raha. Koulutuksenjärjestäjille ja toteuttajille on todettu, että rahaa on tulevaisuudessa vähemmän kuin ennen ja sen jakoperiaatteita halutaan ja on pakko muuttaa. Itse toivoisin, että tämä syy unohdettaisiin kokonaan ja tekisimme muutoksia koska haluamme tehdä niitä.
Mitä muutoksia sitten vaaditaan? Mitä tarkoittaa esimerkiksi työpaikalla tapahtuva oppiminen? Yksinkertaisesti se tarkoittanee sitä, että opiskelijoiden oppimista, (ei vain olemista) työpaikoilla lisätään. Ymmärrämme kuitenkin, ettei se ole vain jokin yksinkertainen prosessi, jota nyt muutetaan tai ilmoitusluonteinen asia työelämälle vaan se on käden ja tuolin ojennus yhteisen pöydän ääreen.
Yhteisen pöydän ääreen, jossa on yhdessä pohdittava ja suunniteltava, kuinka jatkossa hyvällä yhteistyöllä varmistamme, että yksilö eli opiskelijamme onnistuu opinnoissaan ja onnistuessaan antaa selkeää lisäarvoa työelämälle.
Viestinnän haasteita
Sanotaan, että pakko on paras muusa. Pakko pakottaa meidät pohtimaan uusia ratkaisuja, kuinka toimia jatkossa. Mitä ja miten ovat nyt parhaita ja keskeisiä kysymyksiä, kuka ja missä tulevat vasta sen jälkeen.
Miten onnistumme viestinnässämme tässä sekamelskaisessa tilanteessa? Itse luotan, että avoimella ja mahdollisimman ajantasaisella tiedottamisella ja kuuntelemisella eri tilanteissa ja eri sidosryhmien välillä, me onnistumme. On kuitenkin huomattava, että aktiivinen tiedonhankinta, tiedonvälittäminen ja asioiden selvittäminen ja niistä edelleen kertominen ovat meidän kaikkien velvollisuuksia.
Mitä ja miten kerromme muutoksen tuulista kollegalle, ystävälle, perheenjäsenelle tai yhteistyökumppanille? Olemmeko innoissamme uusista mahdollisuuksista vai pohdimmeko enimmäkseen ääneen, miten mahdottomalta kaikki tuntuu?
Minulla oli mahdollisuus vierailla USA:ssa tammikuussa ja satuin sinne juuri, kun uusi presidentti aloitti valtakautensa. Vaihtoehtoiset faktat alternative facts olivat silloin kaikkien huulilla, kun kiisteltiin mm. siitä, että oliko vallanvaihtoa seuraamassa yhtä paljon ihmisiä kuin edellisen presidentin aloittaessaan kautensa. Tuo asia tuntuu isojen asioiden äärellä aika mitättömältä asialta kiisteltäväksi ja tuon esimerkin valottamana toivonkin, että pystymme valtakunnallisesti muutoksen teon äärellä keskittymään olennaiseen ja näkemään yhteisen päämäärän. Faktat ovat mitä ovat, toteutustavoista ja muutoksen tekemisestä voi ja pitää esittää erilaisia vaihtoehtoja, mutta rakentavalla ja toisen mielipidettä kunnioittavalla tavalla.
Olimmepa missä elämäntilanteessa tai työtehtävässä tahansa, uskon, että positiivisuus ja tulevaisuuteen katsominen ovat paras keino selvitä. Ilo ja huumori eivät ole tyhjännaurajan ominaisuuksia vaan ihmisen, joka tiedostaa, että ongelmat ja haasteet on tehty ratkottaviksi ja hyvän tuulen lähettiläitä ei ole koskaan liikaa.
Kuuhun lennettiin jo 1960- luvulla. Tänä päivänä voimme jo ihailla Marsin pintaa hienoissa värikuvissa. Ratkaisukeskeisyys ja innostuneisuus ovat aina vieneet ihmisiä eteenpäin. Uskon, että niin on myös nyt.
Anne Karppinen
Suunnittelujohtaja, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
