Uteliaana uuteen lukuvuoteen

09.08.2016

Elokuun alusta voimaan tulleessa perusopetuksen uudessa opetussuunnitelmassa sanotaan, että oppilas on aktiivinen toimija, hän oppii vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten kanssa. Tämä pätee ja sopii mainiosti myös ammatilliseen koulutukseen ja haastaa samalla meitä kehittämään toimintatapojamme vastaamaan näihin tavoitteisiin.

Oppiminen on jokaisen nuoren ja aikuisen henkilökohtainen prosessi, mutta meidän aikuisten ja ammattilaisten vastuulla on tukea sitä ja mahdollistaa jokaisen henkilökohtainen eteneminen. Opiskelijalla on oikeus kehittyä omassa osaamisessaan ja saada siihen tukea opettajalta, koulusta, ammatilliselta osaajalta työpaikalla, taitovalmentajalta oppilaitoksen työelämää vastaavassa oppimisympäristössä, ohjaajilta omissa harrastuksissa ja niin edelleen, kodin ja koulun yhteistyötä unohtamatta.

Työn ja teknologian muutokset haastavat nykyiset tutkinnot, jotka suurelta osin on määritetty eri ammattien vaatimusten mukaan. Aiemmin luotiin uusi tutkinto, kun työelämään syntyi uusi ammatti. Nyt työelämän osaamistarpeet pirstaloituvat ja urapolut yksilöllistyvät. Uusien tutkintojen sijaan ammatillinen koulutus vastaa muutokseen lisäämällä joustavuutta. Samalla kun yksittäisten tutkintonimikkeiden määrää on perusteltua vähentää, tulee pitää erityisesti huolta siitä, että koulutuksessa ovat keskiössä taidot oppia ja omaksua uutta sekä motivaatio ja oikea asenne.

Ammatillisen koulutuksen uudistamisen lähtökohtana on asiakaslähtöisyys eli opiskelijat ja työelämä. Tämä tarkoittaa, että opiskelija tai tutkinnon suorittaja voi valita tutkinnokseen hänen tarpeisiinsa sopivan sisällöllisen osaamisen. Aiemman osaamisen tunnustamisen merkitys korostuu. Tämä kaikki muuttaa pedagogiikkaa ja toimintatapoja totutusta, mutta se ei suinkaan tee opettajista tarpeettomia: jatkossa esimiesten tulee osata kohdentaa oikein korkeasti koulutetun pedagogisen osaajan aika sekä luoda eri alojen osaajista ja ammattilaisista moniammatillinen verkosto yhdessä työelämän toimijoiden kanssa. Tämä onnistuu vain molemminpuolisella arvostuksella ja luottamuksella toisen osapuolen ammattitaitoon, eettiseen toimintaan ja yhteiseen tavoitteeseen kouluttaa uusia, monitaitoisia ammatillisia osaajia.

Jotta onnistumme tässä tavoitteessa samalla kun resurssit pienenevät merkittävästi ja pysyvästi, meidän pitää pystyä yhdessä katsomaan ammatillisen koulutuksen uudistamista kokonaisuutena ja oppijan edun kannalta. Osaoptimointi kenen tahansa osapuolen taholta koituisi lopulta kaikkien vahingoksi. Tähän ei yksilön tai yhteiskunnan näkökulmasta mielestäni kenelläkään ole varaa tai oikeutta.

Salpauksessa rakennamme koko henkilöstön kanssa uutta. Tavoitteenamme on saada Salpauksen arvot ja eettisen johtamisen kulmakivet osaksi kaikkien jokapäiväistä toimintaa. Yhdessä keskustellut arvomme ovat oppimisen rohkeus, tekemisen ilo ja reilu asenne. Eettisen johtamisen kulmakivet ovat vastuullisuus ja tarttuminen, keskustelu ja yhteisen ymmärryksen rakentaminen sekä vaikuttavuus ja keskittyminen olennaiseen.

Ymmärrän, että muutos ei ole helppo ja sen pitää tapahtua niukemmilla resursseilla ja nopeammin kuin aikaisemmat muutokset koulutuksen historiassa. Meillä Suomessa on kuitenkin erittäin korkeasti koulutetut ammattilaiset ja asenne kunnossa, joten tiedän, että yhdessä pystymme tähän kyllä.

Kirjoittaja

Päivi Saarelainen
rehtori, Koulutuskeskus Salpaus

Saarelainen Päivi