Tulevaisuuden osaamista tutkinnon perusteisiin

20.09.2017

 

Liiketoiminnan perustutkinnon uudet tutkinnon perusteet astuvat voimaan 1.8.2018. Peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen tulevat nuoret valmistuvat uuteen liiketoiminnan perustutkintoon 2020-luvulla.

Liiketoiminnan perustutkinnon uudistamistyössä lähtökohtana on ollut laatia sellaiset tutkinnon perusteet, jotka antavat valmiudet tulevaisuuden osaamistarpeisiin.

Tiedämme että teknologian kehittymisen ja globalisoitumisen myötä toiminta­ympäristömme on voimakkaassa muutoksessa. Toimialarajat murtuvat, ammatteja katoaa ja työn tekemisen tapa muuttuu. Epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät, työtä tehdään verkostoissa, asiantuntijaryhmissä ja projekteissa.

Perustutkinto on työhöntulotutkinto ja soveltuu myös ammatinvaihtajille. Osa aikaisemmin merkonomille tyypillisistä työtehtävistä ovat katoaa tai ne automatisoidaan. Keskeisinä osaamisina tulevaisuuden merkonomeilla ovat perusliiketoiminta­osaaminen, työelämätaidot ja tuloksellinen toiminta, asiakaspalvelu ja myynti, digitaalinen markkinointi sekä yrittäjyys.

Toimialakohtaisista tutkinnon osista on pääosin luovuttu silloin kun osaaminen voidaan määritellä ja kuvata yleisemmällä tasolla. Yrittäjyyden uudet toimintamuodot tarjoavat itsensä työllistämisen mahdollisuuksia. Olemme nähneet tärkeänä, että luonnoksella oleva liiketoiminnan perustutkinnon tutkinnon rakenne mahdollistaa aidosti yrittäjyyden yhtenä urapolkuna.

Lausunnolla olevassa liiketoiminnan perustutkinnossa liiketoiminnan vahvan perusosaamisen varmistavat kolme pakollista tutkinnon osaa. Osaamisaloja ei enää ole ja uudenlaista osaamista sisältäviä tutkinnon osia voidaan yhdistellä joustavasti erilaisiksi henkilökohtaisiksi osaamispoluiksi.

Tutkinnon perustetyöryhmä on saanut palautetta, että merkonomitutkinnon osaamistaso nousee uusien tutkinnon perusteiden myötä. Näin on, jos vertaa nykyisiin työtehtäviin. Toisaalta kaikkia entisiä työtehtäviä ei enää ole, joten uusia työtehtäviä on luotava tai muutoin merkonomikoulutukselle ei enää löydy omaa paikkaa tutkintokoulutuksessa.

Katsomme, että merkonomitutkinnolla on keskeinen rooli itsensä työllistämisen ja yrittäjämäisen toiminnan ammattitaidon valmennuksessa. Liiketoiminnan perustutkinnon uudistamistyössä olemme myös uudistaneet yrittäjyyden tutkinnon osia, jotka voidaan sisällyttää osaksi muihin ammatillisiin perustutkintoihin. Perustutkinto antaa myös pohjan liiketoiminnan ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon uudistamistyölle.

Perustutkinnon uudistamistyötä on tehty yhteistyössä ihailtavan sitoutuneiden, innokkaiden ja aktiivisten työelämän asiantuntijoiden kanssa.

Liiketoiminnan perustutkinnon tutkinnon perusteet ovat nyt lausuntokierroksella 6.10.2017 asti.

Tervetuloa antamaan palautetta!

Opetushallituksen sivuilla oleva linkki lausuntopyyntöön

Kirjoittaja

Heli Huotari
laatujohtaja, varatoimitusjohtaja, Business College Helsinki

Huotari Heli