Patenttien sijasta jakamista

23.10.2015

Kun aiemmin joku keksi hyvän idean, hän haki sille patentin. Tuotekehitys yrityksissä on kuulunut liikesalaisuuksien varjeltuun puoleen. Kun tämän päivän nuori keksii hyvän idean, hän jakaa sen Instagramiin tai tubettaa muille kehitettäväksi, analysoitavaksi ja jatkojalostettavaksi.

Eikö jakaminen sitten poista liiketoiminnan ja tilinteon mahdollisuuden ja tee minut osaajana tarpeettomaksi? Tämän täytyy olla varjelemisen logiikan ja osaamisen pimittämisen taustalla vaikuttava syy. Twiittamisen ja jakamisen logiikka ei toimi kuitenkaan niin, että alkuperäisen idean hallitsija häviää, eikä myöskään niin, että jatkojalosteet automaattisesti siirtyvät muiden käsiin. Tämän todistavat vaikkapa osaamisensa tuotteistaneet kondiittorit ja leipurit. Suosituissa leivontablogeissa löytyy kyllä reseptit – silti juuri osaamista jakamalla syntyvät yritystoiminnan tulot.

Jos nuori etsiessään tietoa elvytyksestä tai auton korjaamisesta päätyy koulutuksen järjestäjien Youtube-tilille, hän muistaa kyllä osaamisen lähteen. Jos oppilaitosten osaaminen sen sijaan puuttuu julkiselta jakamisen kentältä, ei sitä nuorten näkökulmasta ole.

Murros näkyy selvästi osaamisen ja koulutuksen kehittämisessä ja kehittymisessä. Kouluttaja tai koulutuksen tuottaja, joka kuvittelee toimivansa koulutuksen kentällä salaisesti ja hiljaksiin kehitellen myöhästyy ja jää yksin. Koulutuksen järjestäjä, joka tuo osaamisensa framille ja esiin, myös arvioitavaksi ja koeteltavaksi, selviytyy.  Uudenlaisen yrityslogiikan ovat ymmärtäneet menestystarinoita kertovat yritykset. Milloin sen ymmärrämme me suomalaisen koulutuksen järjestäjät, joille hartaasti valmistellut kalvot olivat henkilökohtaista omaisuutta?

Mitäs jos aloitettaisiin lähihoitajan lääkehoidon opetusmateriaalin kehittämisestä yhdessä avoimella alustalla? Syntyisi muuten taatusti laadukkaampaa materiaalia kuin yksin opetusmenetelmiä pohtiessa.

Ps. Pistin tämän blogin jatkokehittelyyn (kylläkin perinteisesti sähköpostilla). Tuli taatusti parempi kuin yksin kirjoittamalla.

Kirjoittaja

Riikka Reina
vt. toimitusjohtaja, AMKE ry

Reina Riikka