Miten varmistetaan jokaiselle nuorelle toisen asteen koulutus?

17.02.2018


Jokaisen nuoren on saatava todellinen mahdollisuus suorittaa toisen asteen koulutus. Tästä ovat kaikki Suomessa yksimielisiä. Mielipiteet oikeista keinoista tavoitteen saavuttamiseksi vaihtelevat suuresti. 

Ratkaisuksi on esitetty oppivelvollisuuden pidentämistä täysi-ikäisyyteen asti, mikä viestisi nuorille ja heidän vanhemmilleen koulutuksen merkityksestä: alaikäisen paikka on koulutuksessa, ei kadulla. Ongelma on todellinen, sillä 25-vuotiaista jopa 15 prosenttia on suorittanut loppuun vain peruskoulun. 

Oppilaitosjohtajien mielipiteet asiasta jakautuvat voimakkaasti peruskoulussa, lukiossa kuin ammatillisessa koulutuksessa. Monen ammattioppilaitoksen johtajan arkikokemuksen mukaan nuorista on vaikea pitää vängällä kiinni. Heidän katseet kääntyvätkin peruskouluun ja jopa varhaiskasvatukseen, joissa oppimaan oppimisen taidot pitäisi saavuttaa. 

PISA-tulosten perusteella on arvioitu, että 15 prosenttia peruskoulun päättäneistä ei opi riittävästi selvitäkseen jatko-opinnoista. Heidän osuus on sattumalta yhtä suuri kuin vaille toisen asteen koulutusta jäävien osuus, vaikka täysin identtisiä nämä ryhmät eivät ole.

Käytännössä kaikki peruskoulun päättävät hakevat yhteishaussa ja aloituspaikkoja on toisella asteella riittävästi. Osa käy pelkästään kääntymässä uudessa oppilaitoksessa eikä tosiasiassa edes aloita opintoja. Tämä ei kuitenkaan riitä vaan moni tarvitsee tukea jatko-opintoihin siirtymiseen. Tuen toteutuminen edellyttää peruskoulun, lukioiden ja ammatillisen koulutuksen tiivistä yhteistyötä. 

Toinen ongelma liittyy erityistä tukea tarvitseviin oppilaisiin. Peruskoululaisista vajaa kolmannes saa yksilöllistä erityisopetuksellista tukea, mutta toisen asteen koulutuksessa tukea on tarjolla vain joka kymmenennelle. Heikoin tilanne on lukioissa. 

Kysymys oppivelvollisuusiän pidentämisestä 18 vuoteen nousee todennäköisesti vaalikeskusteluun ensi vuoden keväänä. Ratkaisulla olisi hintalappu, joka liittyy mm. opetuksen maksuttomuuteen. Yhtä merkittävä hintalappu liittyy toimiin, joiden avulla toisen asteen koulutuksen suorittamista voidaan lisätä. 

Seuraaviin toimiin on ryhdyttävä riippumatta oppivelvollisuusiän muuttamisesta:

  1. Perusopetukseen on määritettävä alin hyväksyttävä suoritus takaamaan oppimistuloksia, jotta peruskoulua ei voi jatkossa läpäistä lukemaan oppimatta.
  2. Siirtymä toisen asteen koulutukseen edellyttää nykyistä vahvempaa tukea ja ohjausta kahdeksannelta luokalta alkaen, mikä madaltaa kynnystä siirtyä peruskoulusta lukioon tai ammattiopistoon.
  3. Ammatillinen koulutus ja lukio tarvitsevat resursseja opiskelijoiden tukemiseen, koska ne yhdessä kantavat vastuun koko ikäluokan kouluttamisesta.

Kirjoittaja

Petri Lempinen
Toimitusjohtaja AMKE ry

Lempinen Petri