Houkutteleva ja arvostettu amis

04.01.2018

Sain osallistua Amisbarometrin julkistamisen yhteydessä pidettyyn paneelikeskusteluun. Paneeliin osallistuivat myös kansanedustajakollegani Marisanna Jarva, Riikka Reina (AMKE), Elina Nurmikari (Otus) sekä Jasmina Khabbal (SAKKI). 

Paneelissa liikuttiin ajankohtaisten ammatilliseen koulutukseen liittyvien kysymysten äärellä, joihin hetkeä aiemmin julkistettu Amisbarometri oli innoittamassa. Amisbarometri on erinomainen apuväline ja ilmapuntari ammatillisen koulutuksen ajankohtaisen tilanteen analysointiin ja kehittämiseen.

Kokonaisuutena voi todeta suomalaisen ammatillisen koulutuksen olevan korkealaatuista, opiskelijoiden motivoituneita ja opintojaan arvostavia. Myös opiskelijoiden tulevaisuuden usko on hyvällä tasolla. 

Mutta huolenaiheitakin on.  Oman alan lähiopetusta kaivataan enemmän. Tämä asia nousi esille myös samalla viikolla eduskunnan kyselytunnilla. Ei ole viisasta mennä sanamagian taakse ryhtyen pohtimaan, mitä lähiopetuksella tarkoitetaan. Totta on, että opetusympäristöt muuttuvat, mutta opiskelijaa ei saa jättää heitteille. Mitä nuoremmasta opiskelijasta on kyse, sitä todennäköisempää on, että hän tarvitsee eräänlaista ”vierihoitajaa”, ymmärrettävästi. Opintojen tarkoitushan on oppia, kehittyä ja kasvaa. Valmiiksi ei tulla, mutta valmiudet kasvavat. Muistan aikoinaan, että legendaarinen jalkapallo ja musiikkimies Kai Pahlman käytti puhelinluettelossa titteliä musiikinopiskelija perustellen sillä, ettei musiikissa tulla koskaan valmiiksi. 

Huolestuttavaa on myös opiskelijoiden taloudellinen tilanne. Jokainen ymmärtää, että ei ammatillisiin opintoihin mennä rikastumismielessä, mutta useat ovat taloudellisesti tiukilla. Peräti 17 prosenttia opiskelijoista on turvautunut pikavippeihin. Oman talouden hoitamiseen liittyvä valmennus olisi varmaan paikallaan heti opintojen alkuvaiheessa, tässäkin olisi ”vierihoitaja” paikallaan.

Ammatillisella koulutuksella menee monella tapaa hyvin, mutta houkuttelevuuden lisäämiseksi on vielä paljon tehtävää. Paljon on asennevammaisuutta ja eletään jossakin 1960-luvun maailmassa aisasta puhuttaessa. Tiedon jakamista tarvitaan, samoin yläasteikäisten huoltajien olisi syytä vierailla ammatillisessa maailmassa ja nähdä nykyaikaiset oppimisympäristöt.

Aikapulan vuoksi emme ehtineet keskustella Amisbarometrissa ilmenneestä vakavasta asiasta: Liikunnan harrastamisen vähyydestä. Tutkimuksen mukaan joka kolmas ei harrasta lainkaan liikuntaan. Liikkumaton olotila on olematon liikkumatila! Ja voi olettaa, että vähän liikkuvat myös nukkuvat liian vähän. Mielestäni olisi paikallaan seuraavassa Amisbarometrissa selvittää myös opiskelijoiden unen määrää työviikon aikana ja viikonloppuisin.

Kirjoittaja

Kimmo Kivelä
Kansanedustaja (Sin), sivistysvaliokunnan jäsen

Kivelä Kimmo