Eka duunipaikka opettaa työn ytimen

15.06.2016

Tutkimuksen mukaan työkulttuuri, työnteon arvot sekä ymmärrys itsestä työntekijänä muovautuvat ensimmäisen työpaikan työkulttuurin mukaan. Vaikka myöhemmin voi tapahtua ja varmasti tapahtuu muutoksia, niin työidentiteetin kova pohja rakentuu juuri ensimmäisessä työpaikassa.

Minun ensimmäinen työpaikkani oli ammattivalmentajan ravitalli. Opin kahden kesän aikana:

  • Tunnollisuuden. Töihin mentiin kuudeksi 12 kilometriä polkupyörällä ja hommia tehtiin koko päivä. Töistä lähdettiin sitten kun hevoset oli hoidettu.
     
  • Tasa-arvon työelämässä. Tallilla etenet vain omin ansioin ja omalla osaamisella. Saat lisää tehtäviä heti, kun osaat edellisen. Oikeudenmukaisuus ei ole sitä, että kaikille sama, vaan sitä, että jokainen tekee kykyjensä mukaan.
     
  • Sen, että kaikki työ on arvokasta ja rakentaa samaa kokonaisuutta. Työtehtäviä ei voi valikoida, vaan hommiin tartutaan, pomosta kesätyttöön.
     
  • Suorasanaisuuden. Ravitallin huumori oli railakasta, palautteen anto ja kielenkäyttö suoraa. Koskaan ei kuitenkaan loukattu ketään, eikä vanhoihin palattu. Uudestaan saa aina yrittää.


Nämä kaikki palautuivat mieleeni, kun vein saman ohjastajan tallille viikonloppuhommiin oman tyttäreni. Oppimaan työnteon alkeita. Käytännöissä ja työnjohdossa näkyivät samat arvot, jotka nyt tunnistan ja sanoitan paljon 14-kesäistä paremmin.

Minä olen onnellinen, että ensimmäinen työpaikkani ja työtoverini sekä esimieheni opettivat minulle juuri nuo arvot ja asenteet. Niistä on ollut paljon apua, vaikka ravivaljaat, putsit tai ratsuttaminen voisivat tuottaa 30 vuoden takaa vaikeuksia. 

Kun lähetämme nuoret oppilaitoksista työelämään oppimaan, niin ammattiosaaminen lisäksi on tärkeää reflektoida erityisesti opittuja arvoja ja asenteita.

Viimeisen vuoden aikana olen kuullut opiskelijoiden vaihtelevia kokemuksia työelämästä. Minua ei huolestuta, jos työssäoppimisen aikana jää aukkoja työtehtäviin. Niihin ehtii vielä paneutua ja aukkoja paikata. Sen sijaan minua huolettaa se, millaisen työelämän, millaiset asenteet ja millaisen työkulttuurin nuoret kohtaavat ja omaksuvat. 

Kirjoittaja

Riikka Reina
vt. toimitusjohtaja, AMKE ry

Reina Riikka