Ammatillinen koulutus uudistuu – Lapin koulutuskeskus REDU aloittaa 1.1.2018

03.11.2017

Toimintaympäristömme muuttuu. Työelämässä tarvitaan uudenlaisia taitoja ja uutta osaamista. Ammatteja häviää ja tilalle syntyy täysin uusia tehtäviä. Kehittyvä teknologia ja digitalisaatio tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia tehdä työtä. Useilla aloilla on jo koulutetun työvoiman pula ja uusien teknologioiden käyttäminen on synnyttänyt yrityksissä kasvavia osaamistarpeita.

Koulutetun työvoiman tarve on suuri monissa maakuntakeskuksissa, joten koulutusta ei voi keskittää pääkaupunkiseudulle – Suomen hyvinvointi tarvitsee myös elinkelpoisia maakuntia. Lapin maakunnassa on suurhankkeita, joiden työllisyysvaikutukset ovat merkittävät ja vaativat aivan uudenlaista osaamista. 

Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista. Uudistuva ammatillinen koulutus vastaa paremmin työelämän toimintaympäristöjen muutokseen ja kasvavaan osaamistarpeeseen. Ammatillisessa koulutuksessa käykin parhaillaan melkoinen myllerrys. Koulutuksen järjestäjiltä vaaditaan uudenlaisen kulttuurin omaksumista ja asennemuutosta. On siirryttävä tarjontalähtöisestä toimintatavasta kysyntälähtöiseen ammatilliseen koulutukseen – kouluttamaan opiskelijalta puuttuvaa työelämän tarvitsemaa ammattitaidon ydinosaamista. 

Lain säätäjän tavoitteena on lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista, lyhentää opiskeluaikoja, mahdollistaa yksilöllisiä opintopolkuja sekä purkaa sääntelyä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole siirtää opiskelijoita työelämän toimijoiden vastuulle. Vastuu opiskelijan osaamisen hankkimisesta ja ohjauksesta on koulutuksen järjestäjällä, joka vastaa koulutuksensa laadusta ja opiskelijan osaamisen arvioinnista. Opiskelijan ohjaukselta vaaditaan yhä enemmän. Yhteistyössä työelämän kanssa suunnitellaan se, mitä osaamista työpaikoilla on mahdollista oppia sekä määritellään mitä perusosaamista opiskelijoilla on oltava ennen kuin he voivat siirtyä työpaikoille oppimaan lisää.

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen on välttämätöntä, jotta se voi vastata tulevaisuuden työelämän osaamistarpeisiin. Uudistumista edellyttää myös se, että koulutukseen on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa. Rahoitus ei enää riitä vanhoilla menetelmillä toimimiseen, jonka seurauksena toimintaa on uudistettava ottamalla käyttöön uusia pedagogisia ratkaisuja ja tehokkaampia toimintamalleja. 

Uudistukset astuvat voimaan vuoden 2018 alusta. Rovaniemen koulutuskuntayhtymässä reformiin on valmistauduttu jo viimeisten kahden vuoden ajan. Yhteisissä tiedotus-, keskustelu- ja suunnittelutilaisuuksissa henkilöstö on voinut päivittää asiantuntemustaan ja olla mukana suunnittelemassa uudistuvaa toimintaa. Kuntayhtymän uusi toimintamalli antaa hyvät mahdollisuudet tarjota joustavasti elinkeinon tarpeisiin sopivia koulutuksia, tutkintoja ja tutkinnonosia. Osana toiminnan muutosta on tehty päätös Lapin ammattiopiston, Lapin matkailuopiston ja Lapin oppisopimuskeskuksen yhdistämisestä - Lapin koulutuskeskus REDU aloittaa toimintansa 1.1.2018 alkaen.  

Näin mittavassa uudistuksessa koulutuksen järjestäjät eivät onnistu yksin. Tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja jatkuvaa vuorovaikutusta työ- ja elinkeinoelämän sekä sidosryhmien kanssa. Omalta osaltani voin luvata, että Rovaniemen koulutuskuntayhtymän toiminta-alueella tulemme tiivistämään yhdessä tekemistä työelämän, yritysten ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Yhdessä voimme löytää keinot toimia kumppaneina opiskelijoiden ja työelämän eduksi siten, että kaikki hyötyvät. Yhteisen näkemyksen avulla ja yhteistyötä vahvistamalla voimme kehittää maakuntaamme!

Kirjoittaja

Veli-Pekka Laukkanen
koulutuskuntayhtymä Vs. johtaja, kehitysjohtaja, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Laukkanen Veli-Pekka