16.11.2015
Ammatillinen koulutus ansaitsee hyvin suunnitellun kokonaisuudistuksen – reformin, jonka tavoitteet on asetettava riittävän korkealle ja heijastevaikutukset lähialueen lainsäädäntöihin on käytävä huolella läpi.
Ammatillisen koulutuksen normiston paljous ja tulkinnan epäselvyys johtuu pitkälti siitä, että ammatillisen koulutuksen kokonaisuus on koottu pitkän historian aikana liimaamalla uusia lainsäädäntöjä vanhojen kylkeen. Ammatillista koulutusta, työvoimapoliittista koulutusta, lukiokoulutusta ja ammattikorkeakouluja on kehitetty perinteisesti vain omista lähtökohdistaan. Tämä on vaikuttanut vääjäämättä kokonaisuuden kirjavuuteen ja monimutkaisuuteen. Koko perusasteen jälkeiseen elinikäisen oppimisen koulutusketjuun tulisi saada merkittävästi lisää koordinaatiota.
Eri koulutusasteiden välille on luotava selkeät määräykset yhteistyövelvoitteesta, joiden on kummuttava opiskelijoiden ja työelämän tarpeesta. Esimerkiksi kaupallisen koulutuksen osalta ei ole harvinaista, että merkonomiksi valmistunut henkilö jatkaa ammattikorkeakouluun ja sieltä vielä kauppakorkeakouluun. Vaikka ”Markkinoinnin perusteet” ovat sama asia kaikilla koulutusasteilla, ei meistä varmasti kukaan tunne opiskelijaa, jonka aiempi koulutus olisi huomioitu seuraavalle koulutusasteelle siirryttäessä.
SOTE-alueet lavenivat poliittisesti itsehallintoalueiksi. Ammatillinen koulutus ei sovellu itsehallintoalueiden tehtäväksi. Koulutuskenttä revittäisiin tällaisella ratkaisulla taas yhteen uuteen muotoon. Ammatillisella koulutuksella ei pitäisi olla muita ohjureita kuin asiakaslähtöisyys. Opiskelijalle ja työelämälle selkeä ratkaisu on, kun seurataan ammattikorkeakoulujen uudistusta ja muutetaan koko ammatillisen koulutuksen järjestäjäkenttä osakeyhtiömuotoiseksi. Valtionavustusten tulee jatkossakin päätyä suoraan koulutuksen järjestäjille ja koulutukseen osoitetun euron tulee päätyä täysimääräisesti osoitettuun tarkoitukseensa.
Lainsäädännöllisiä epäjohdonmukaisuuksia on paljon. Miksi ammatillisen koulutuksen lainsäädännön mukainen tehtävä on valmistaa opiskelijoita työelämään ja jatko-opintoihin, jos kuitenkin tuloksellisuusrahoitus palkitsee ensin mainitun 10 pisteellä ja jälkimmäisen vain 6 pisteellä? Miksi urheilun erityistehtävän rahoituksesta vain 1/10 tulee ammatilliselle koulutukselle, vaikka se vastaa noin 1/3:n volyymista? Miksi osaamisperustaisen opetussuunnitelman käyttöön ottaminen johti siihen, että jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluihin miltei tyrehtyi?
Juha Ojajärvi
rehtori, toimitusjohtaja, Helmi Liiketalousopisto Oy
